Tänään siis lapset lähti maailmalle, kokkailin sen kunniaksi hyvää ruokaa ja katselin leffan "A Haunted House" muistaakseni. Parodia Paranormal Activitystä, ihan jees, ja piristi kummasti.

Tosin ahdistus vähän nosteli päätään. Pitäisi varmaan pidättäytyä lukemasta uutisia, joku poikaparka oli kuollut crossiradalla, eikä kauaakaan kun samalla radalla oli kuollut mies. Ukko on mukana noissa crossijutuissa poikiensa kautta, ja vähän taas ahdisti ajatella mun pikkutyttöä siellä isojen pyörien seassa. Ukko kuitenkin (taas kerran) lupasi olla varuillaan kun rataa kävi Tyttären kanssa kunnostamassa, oli kuulemma sen pojankin tuntenut. Ihan kamalaa, melkein sydän särkyy kun ajattelee sen pojan vanhempia. Nekin varmasti ajatteli ettei sellainen omalle kohdalle voi sattua, ja kuitenkin.. Hirvittävää.

Nousi paljon muitakin asioita siinä sitten samalla päähän, ja oli aika hilkulla ettei itkukohtaus valloittanut, eikä tää yksinolo varmaan auta, on siitä kuitenkin jo parisen viikkoa kun viimeksi lapset on poissa olleet. 

Suretti kun Poika tänä aamuna halusi aloittaa eskariin menon ihan yksinään, pakotti kysymään tädeiltä onko se mahdollista, harmitti kun on. Joten tästä lähtien saan saattaa Pojan vain portille asti.Miksi ihmeessä niitten pitää kasvaa noin nopeasti. Tottakai olen ylpeä siitä että Poika haluaa olla itsenäinen ja omaa hyvän itsetunnon ja kaikkea, mutta eikö ne voi olla pikkulapsia vielä hetken. Tänään oli kuitenkin ihanaa kun Tytär oli lähtenyt Ukon matkaan ja me kateltiin kaksin mun sängyllä Futuramaa, niin Poika makoili mun päällä ja antoi silittää hiuksiaan. Yhden pienen pusunkin sain poskelle antaa. Kai se on otettava mitä saa ja oltava vaan tyytyväinen siitäkin. Kun ovesta lähti ja annoin pusun poskelle, niin pyyhki sitä kädellään pois, oikee perisuomalainen miehenalku.

Tytär oli koko päivän kokonaan kuiva, oli automatkan Ukollekin kuiva, mutta viisi minuuttia siellä oltuaan oli sattunut vahinko. Tekis niin mieli pitää se puoli vuotta kokonaan kotona että pääsis vihdoinkin vaipparumbasta eroon, kun tuolla iskällä se jotenkin aina "unohtuu". Ukko on aivan mahtava isä, mutta ehkä vähän mukavuudenhaluinen ja höppänä..

Nyt kokeilen nukkumista, jos vaikka sais noita univelkoja pois. Huomenna olis tarkoitus lähteä isoon citiin parasta ystävää katsomaan. Odotan jo innolla että pääsee hetkeksi pois tästä kyttääjäkylästä..