Tämä on se kuuluisa uuden elämän alku. Se kun tajuaa että koko maailma onkin ollut vähän vinksallaan, kun tajuaa ettei kaikki olekaan hyvin ja ettei vika aina ole muissa. 

Paljon on pahaa nähty ja muutoksia koettu, niistä luulee pääsevänsä lujalla tahdonvoimalla läpi ja yli, mutta sitten huomaakin ettei ne ole unohdettu, vain tukahdutettu. Varmasti tämän prosessin aikana selviää kaikki, en siis kenellekkään asiaa selitä, vain itselleni. En tiedä onko näistä apua muille, mutta vihdoin olenkin tajunnut että ehkä suurin avuntarvitsija olen itse.

Täällä on siis kaikkea kaikkea arjesta, ajatuksista, selviytymisestä, tuskasta ja ennenkaikkea toivosta. 

Ja miten se ratas lähti pyörimään (vihdoin, voisi joku sanoa, johan ikää onkin kohta kolmekymmentä). Viime viikolla koettiin taas Ukon kanssa pieni(erittäin suuri) luottamuspula. Minkä ymmärrän ihan täysin, neljä vuotta sitten tavattiin, kolme vuotta sitten muutettiin yhteen ja saimme Tyttären (Poika on edellisestä suhteesta, isätön syystä kuolemantapaus), kaksi vuotta sitten minulla oli suhteentynkä, jonka seurauksena muutin omaan asuntoon. Ukko sai suhteesta tietää sen jälkeen kun olin sen jo päättänyt, mutta antoi anteeksi ja päätimme erillään katsella suhdetta, elämää ja maailmaa. Joten luottamuspulan ymmärrän, vaikka tälläkertaa en siihen itse nähnyt syytä.

Viikonlopuksi ajelimme perheenä mökille toisen perheen kanssa, ja neljän tunnin automatkan aikana Ukko sitten päätti että nyt riittää ja lopullinen ero tulee, syytä ei suostunut kertomaan, koska "tiedät kyllä itsekin mitä olet tehnyt". Syy siis jää tässä kohtaa epäselväksi. 

Oli sitten mielenkiintoista saapua perille vastaeronneena leikkimään onnellista perhettä. Vaikkakin valojen sammuttua Ukon mieli oli ihan muuta kuin eronnut. Onneksi vanhana kulissien pitäjänä viikonloppu onnistui ja kaikilla oli hauskaa.

Maanantaina päätin että nyt loppuu, kaikki menneisyyden haamut pyöri päässä eikä rauhaa saanut. Soitin siis tk:n psykiatrille ja sainkin ajan tälle aamulle. Tästä rohkaistuneena voin aloittaa kirjoittelun ja selvittämisen että saadaanko tästä ihmisromusta vielä menettelevää vaimoketta Ukolle, joka on niin paljon kestänyt, sietänyt ja ymmärtänyt etten halua häntä menettää, enkä enää satuttaa

Vähän taustan avausta :

Mitään en juurikaan muista välistä 0-12. Äidillä oli liiaksi omia menojaan, joten asuin isovanhemmillani (kovin kuitenkin äitini tietää miltä minusta tuntuu olla kahden pienen lapsen yh..?). 12-vuotiaana muutin äidin kanssa kahdestaan asumaan, tästä eteenpäin aika menettää muotonsa ja asioita vain tapahtui "joskus", äiti oli kova ottamaan alkoholia, sain nähdä ja kuulla menevän ja tekevän sinkkuäidin elämää.

Sitten tuli kuvioihin MF(mindfucker kavereiden kesken), narsistinen omanedun tavoittelija jonka elämäntehtäviksi muodostuivat äitini hakkaaminen sohjoksi ja lapsien omanarvontunnon poistaminen sekä syyllisyyden ja avuttomuuden kasvattaminen. Tämän kaiken alusta on jo n. 15 vuotta, ja äitini on vieläkin onnellisesti MFn kanssa. Meidän koko suku joutuu varpaillaan mielistelemään tätä paskakasaa, koska äitini kuvittelee pienessä päässään jotenkin kummasti olevansa äijän niskan päällä, koska elättää tätä. Joten eikös ihan loogisesti äijä olekin "riippuvainen" hänestä. Että voi luoja sanon minä. 

Sain siis teinivuoteni kuunnella mikä arvoton, laiska, siivelläeläjä paska olen, kerran kävi minuun kiinni, mutta siitä seuranneen oikeusjutun jälkeen tajusi jättää rauhaan, etten olekaan ihan yhtä pässi kuin huoltajani. Tästä suivaantuneena tosin henkisen väkivallan määrää joutui kasvattamaan, ja muutaman kerran oli hilkulla ettei voittanut. 

Tästä kaikesta kun pääsin irtautumaan löysin Pojan isän, vuoden verran asuttiin yhdessä, kunnes kohtalonpäivänä, ollessani neljännellä kuulla raskaana, löysin herran läheltä rajaa yhteisestä kodistamme. Paria vuorokautta myöhemmin meni rajan yli rauhallisesti.

Tässä siis pieni avaus, johdanto. Näistä demoneista olisi nyt tarkoitus saada yliote muutenkin kuin vain polkemalla yli. En tiedä mitä tulevaisuus tuo, tällä hetkellä vain sitä toivoa, toivoa rakkaudesta, rauhasta ja vihdoin AIDOSTA ONNESTA.