Elämää ei voi välillä muuta kuin vaan ihmetellä.. Tutustuin viikonloppuna henkilöön joka tuntee myös Ukon, ja tämä on siis harvinaista, koska meidän sosiaalinen piiri on muutenkin kuin maantieteellisesti ihan erilainen. Tämä herra x kertoi sitten että Ukko on pyörinyt toisen naisen kanssa jo jonkun aikaa, kerroin että erottiin pari viikkoa sitten ja x viittasi paljon pitempään aikaan. Meni sitten vähän pasmat sekaisin ja yöllä lähetin jotain angstiviestejä Ukolle, hänkin oli kuppia ottamassa tahollaan ja oltiin aikaisemmin illasta juteltu puhelimessa ja käytös oli aika kylmää. Kaikki tämä yhdistettynä olo ei sunnuntaina ollut kovinkaan kaksista.

Sunnuntaina siis iskin ihan pohjalle, ajatukset oli negatiivisia ja ehkä myös vähän tuhoisia. Tarkoituksella en käytä itsetuhoista, koska niin pitkälle en koskaan menisi. Tuhoisa kuvaa ihan tarpeeksi. Ukko vastasi aamulla viestiini kieltävästi, ja soitin sitten päivällä henkisesti sekaisin sille, enkä oikein osaa kuvailla koko päivää muutenkaan, jotenkin ihan sumussa mentiin. Ei vaan jaksanut enää mitään ja olo oli turha ja yhdentekevä. Ukko sitten kehotti nukkumaan ja että puhuttaisiin illalla lisää. Helppohan se on ihmisen, joka nukahtaa sekunnissa sanoa toiselle, joka nukkuu parhaimmillaan neljä tuntia yössä että mene nukkumaan.. 

Ukko sitten tuli illalla, en jaksanut puhua, enkä edes nousta sängystä, se sitten laittoi lapset nukkumaan ja yritti saada selkoa mun puheista. Vähän vaikea selkeästi tuntojaan purkaa kun ei ne siellä omassa nupissakaan kovin loogisesti enää siinä vaiheessa kulkeneet. Kuitenkin saatiin avattua joitain asioita ja pitkästä aikaa ehkä oikeasti puhuttiinkin joistain asioista. Ukko jäi sitten yöksi, aamulla olin jo aika varma että vaikka sillä olisi joku toinen ei se voi olla vakavaa ainakaan, koska ei Ukko olis muuten yöksi jäänyt eikä aamulla onnistuneesti vongannut. Josta päästäänkin sitten eilisiin tapahtumiin..

Lapsilla oli vapaapäivä, käytiin kaupoilla ja muutenkin vietettiin pitkästä aikaa perhepäivä. Illalla sitten kohtalokas puhelimeni soi, enkä tunnistanut numeroa. Yleensä en niihin vastaa, mutta olo oli sen verran hyvä että päätin riskeerata. Herra x sieltä kuulumisia kyseli, en muista antaneeni numeroani, mutta sellanenhan on nykypäivänä ihan sivuseikka. Kyseli kovasti että olenko kovinkin allapäin tai vihainen ja mitä Ukko oli mulle vastannut syytöksiin. Kerroin sitten että me saatiin juteltua jonkun verran ja ettei mua oikeastaan niin vaivannut tää toinen nainen-juttu. Oli huolissaan ettei vaan olla palattu yhteen, käytti kovin karskeja sanoja Ukosta ja muutenkin ihmetteli tätä meidän kuviota. Sitten sieltä pamahti kysymys "haluatko lähteä joskus treffeille", sanoin ettei taida olla kovin hyvä idea kun kuitenkin pyörii noissa samoissa piireissä Ukon kanssa, enkä muutenkaan halua nyt aloittaa mitään koska en tunne olevani valmis. Ja vähän aikaa haluan kuulostella ollaanko palaamassa takaisin yhteen, kun niin on aina ennenkin tupannut käymään. Tuntuu vähän epäreilulta antaa kenellekään toiveita mistään, ettei sitten tarvi selitellä jos vaikka jokin asia muuttuu. Eikä mun pääkään oikein nyt kestä sellasta, nyt keskityn vaan itseeni ja lapsiin vähän aikaa. Vastaus oli jokseenkin tympeä ja vihamielinen, "tänkö eteen mä nyt sit näin niin paljon vaivaa" ja luuri kiinni. 

Tästä jäi vähän maku suuhun, että ehkä tää koko juttu oli vähän paisuteltua, sitä en vaan ymmärrä miksi piti keksiä jotain tollasta, kun kuitenkin jo kerroin että ollaan erottu. Tässä asiassa siis kallistun Ukon totuuteen ettei mitään ole tapahtunut. Tänään sitten soitin ja pyysin anteeksi epäilyjä, jos olisin saman kuullut naiselta en varmasti olisi uskonut, mutta jotenkin miehen suusta se kuulosti uskottavalta. Nyt jäi vähän tyhmä ja helppouskoinen olo. Vaikka Ukkokin sanoi ettei kannata itseään ruoskia, niin mulle se on vaikeaa, kun syyllistän aina itseni kaikesta. 

Jos ei muuta, niin ainakin se hyvä seurasi että puhuttiin ihan hyvässä hengessä Ukon kanssa, vähän tosin harmittaa että mun pitää aina lähennellä hermoromahdusta ennenkuin se alkaa ottamaan tosissaan ja kuuntelemaan. Vieläkin siis edetään samalla tavalla, erossa, mutta lopulliseksi tätä ei vielä voi sanoa. Aikaahan meillä toivottavasti on, joten ihan hissuksiin ja pohjaa rakennellen. Suostui jopa lähtevänsä pariterapiaan myöhemmällä ajankohdalla. 

Nyt lasten kanssa pizzaa ja nugetteja, Pojan eskari alkoi tänään virallisesti, tehtäväkirjaa esitteli ylpeänä ja on niin innoissaan kun on oikea koululainen. Tyttärellä on jokin kiukkukausi menossa, toista päivää jo paha päivä.. Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Pakko pakottaa itsensä uskomaan jos ei muu auta.