Nyt on ollu sitten sellasta vuoristorataa taas, depiksen on kyllä korvannut kiukku. Tuntuu että haluis vaan kaikille sanoa mitä täällä nupissa oikeasti ajatellaan asioista, ihmiset ärsyttää teki ne miten päin vaan ja jokapäiväinen yhteydenpito sekä toisten ihmisten ongelmien kuuntelu alkaa suoraansanoen kyrpimään. Kaikki kuitenkin tietää että mulla on ongelmia, mutta ilmeisesti koska en niistä pysty suurta numeroa tekemään niin oletetaan että ei ne pahoja voi olla. Mun itsekontrolli on kuitenkin ilmeisesti 100 kertaa suurempi kuin muilla, hemmetti kun voiskin vaan alkaa itkemään ja raivoomaan naaman edessä. Miten voi ollakin että mä pystyn neuvomaan loogisesti muita ihmisiä niiden elämässä, yleensä myös ihan fiksusti ja avuliaasti, tehden muutoksia parempaan, sitten kun on puhe musta kukaan ei kuule puolella korvalla, heti ollaan tyrkytämässä oppikirjaratkaisuja. Toinen on kun vihdoin jonkun kanssa pystyn raottamaan nuoruuden verhoa, kääntyykin keskustelu kumppanin omaan lapsuuteen ja siellä tapahtuneisiin "en saanut valita harrastusta mitä halusin"-juttuihin. Tekis vaan niin mieli sanoa että voi voi, mä en saanu joskus lähteä ulos kahteen viikkoon kun mun kengät piilotettiin, tai mä en voinut mennä kotiin kuukauteen ilman että olis lätty lätissy. Tiedän siis että hyvää tässä tarkoitetaan, mutta kun mä en kaipaa sellaista, vain kuuntelua ja ymmärrystä. Enkä mä siis halua tätä mun elämää tilittää, mä haluan vaan muuttua eikä se onnistu hautaamalla, koska sitä kokeiltiin jo.

Tiistaina kävin siis KTlla, tehtiin masennustesti, mutta kuten arvasin niin ei siitä pisteitä ropissut. Paljon kuitenkin kirjotteli sivun laitaan, kun ei mulla voinu edes sitä "kaikki on hyvin"pistettäkään antaa kysymyksissä. "isolle pahalle psykiatrille" ei ollut aikoja vieläkään, joten parin viikon päästä kokeillaan uudestaan. Eniten havahduin kun kysyttiin tulevaisuudesta ja "unelmoinnista". Tajusin että totta tosiaan, siitä on aikaa kun mulla on mitään ajatuksia tulevaan ollut. Enemmänkin menty vaan päivä, välillä tuntikin kerrallaan. Enkä kysyttäessäkään osaa sinne mitään konkreettista sijoittaa. 

Unet on jääny taas ihan minimaalisiksi, osittain uuden projektin takia, kun en sitä tulevaa osaa hahmottaa niin yritän väsätä "kaikennytjaheti". Muutenkin säpsähtelen kokoajan hereille ja uneen pääseminen on joka kerta ihan mielettömän vaikeaa. Saattaa selittää kärttyisyyttäkin. 

Pitäis lähteä huomenna mun isovanhemmille viikonlopuksi lasten kanssa. En tiedä miten pää kestää kun me otetaan muutenkin mummin kanssa niin paljon yhteen, matriarkka ja musta lammas kohtaa. Rakkaita ovat, mutta välittäminen on kovemmalla kädellä tapahtuvaa. Täytyy vaan toivoa että hengissä selviää, ilman romahduksia. Kai se on pakko huomenna ottaa hetki itsensä kovettamiseen ettei tapahdu niin.

Tyttärellä oli tänään hampilääkäri, käyttäytyi oikein mallikkaasti ja hampaat oli täydelliset helmet. En palauttanut päiväkotiin vaan otin loppupäivän "vapaaksi", käytiin ruokakaupassa ja haettiin Subwaysta välipala, eskarista Poika ja vietettiin lusmupäivä. Väsyttää vaan koko ajan ihan vietävästi ja Tytär on niin ärsyttävä uhmis. Tuntuu että vois nukahtaa seisaalleen, mutta heti kun menee lepoasentoon minkään näkönen tuutilulla ei onnistu. Jos väsymykseen vois kuolla, niin olisin jo aika valmista kauraa.

Altaria - Wrath of a Warchild, kannattaa kokeilla :)