Tiistaina KTlla juteltiin menneistä viikoista, Isolle Pahallekin löytyi aika ensi kuulta, kerran vielä näen KTa ennenkuin se siirtyy lomalle, soittaa kuitenkin Ison Pahankin jälkeen.
Keskiviikkona iski koira-impulssi, sain kuitenkin itseni sen verran rauhottumaan ite että otin vaan kaverin koiran kokeiluun ensin. Tässä tapahtunut siis parannus, normisti olisin aamulla asian päättänyt ja iltaan mennessä olisi talossa koirakin. Jeij minä! Torstai-aamuna sitten hain koiran, päivä meni mukavasti, kunnes alkoi viikonloppumenoja kertymään, Tytär vierasti koiraa ja Poika joka innokkaana koiraa halusi sai hepulin pennun hepulista. Illalla siis vein jo koiraa pois. Ei me taideta ihan vielä olla valmiita siihen kun menoa ja touhua on liikaa.
Perjantaina maksoin sen verran laskuja että ärsytti, oli pakko käydä ostamassa kengät. Loogista joo, tiedän. Kaveri oli voittanut liput Kissojen yöhön ja sinne sitten mentiin tyttöporukalla. Oikein hauska reissu, stressi lievittyi sen verran että nukuin yönkin makeasti.
Lauantaina vaihdoin talviverhot olkkarin ikkunaan ja muutenkin siivoilin, projekti näyttää sen verran hyvältä että uskoisin sen olevan valmis jo keskiviikkona. Vaikka aikamäärittely onkin mulle vaikeaa, jotenkin on vahva tunne keskiviikosta. Siivoilun jälkeen otin muutaman ölppösen ja juttelin Ukon kanssa puhelimessa, oikein lässynläätä ja suhdepulinaa. Ollaan nyt molemmat sitä mieltä että kannattaa yrittää vielä kerran korjata tätä suhteenrämää, ihan kunnolla ja ajan kanssa. Ukkokin jopa sitoutui yrittämään. Ehkä tämäkin siis tästä vielä johonkin muuttuu.
Miekkosesta ei ole sunnuntain jälkeen kuulunut mitään, tiistaina laitoin viestin, keskiviikkona ja lauantaina yritin soittaa, eikä mitään. Ihme tyyppi, alkaa itteäkin ärsyttää noin lapsellinen käytös. Mutta nyt voin hyvillä mielin unohtaa sen ja keskittyä ihan vaan olennaiseen, vaikka edelleen olen fiksaantunut siihen rasvapurkkiin, kai se on pakko vaan myöntää tappio.
Lauantaina lähdin kantikseen ja siellä tapasin kaverin jota en kolmeen vuoteen ole nähnyt, se kun muutti pois maasta, nyt on kuitenkin palannut ja otettiin sitten yhteisessä porukassa. Päädyin jatkoille entiseen työpaikkaan (hotelliin) ja nukuin ahtaassa yksikkösängyssä tilaa vievän miehen vieressä. Ei siis paljon nukuttu kun joutui keskittymään siihen että pysyy siellä sängyssä. Aamulla menin respaan moikkaamaan entistä työkaveria, yllättyi hieman nähdessään mun kömpivän sieltä kerroksista. Ilta oli kylläkin hauska, vaikka hetken jouduin väittelemään Pojan isän kummisedän kanssa, joka oli myös isän paras ystävä. Vähän hävettää humalainen avautuminen vuosien kaunasta, mutta ehkä sekin tajusi pointin. Voisi siis olla kummipoikansa elämässä mukana, kun sen takia se nimikin sinne kummitodistukseen on laitettu. Mä nään enemmän sen poikaa kun se mun.
Tänä aamuna tein sitten "walk of shamen" keskustasta kaverin ja kaupan kautta kotiin. On vähän heikko olo, mutta auttaa vähän syödä, mulla kun toi syöminen on vähän heikkoa ollu viime aikoina, sen takia humalakin tulee nopeasti päälle ja aamulla on ihan kamalan paha olo.
Ensi viikkoon ja uusiin kujeisiin..
Mun rakas Ukkoni <3
]]>Baarissa oli myös ystävät joiden kanssa piti laivalle lähteä. Soittivat juuri kun baariin saavuttiin ja löytyivätkin sitten sieltä. Sama maku kaveripiirillä. Miehensä menettäneen kanssa vähän keskusteltiin ja meinataan kai tavata tällä viikolla, oli ihan kiva huomata että mun ahdistus ja tunteet ei niitä haitanneet, kokivat normaalina ja toinen ystävä huomautti että ehkä mullekin tekee hyvää käydä läpi tunteet jonkun toisen kanssa, jos vaikka sais niitä käsiteltyä. Silloin aikoinaan kun vaan sulkeuduin kuoreen ja jätin kaiken lukkojen taakse. Pahoitteli myös ettei osannut silloin olla tukena, nuoria kun oltiin. Eipä kai sitä kukaan osaa sellaiseen asiaan 19-kesäisenä suhtautua.
Mentiin vielä illan päätteeksi tanssimaan klubille ja ennen pilkkua Miekkosen luokse. Päivään asti nukuin koiran unta, vieras paikka ja aika armoton humala ja sitä seurannut armoton krapula. Miekkonen heitti mut sitten päivällä kotiin kun se haki lapsensa ja mulle oli tulossa ystävä hakemaan Tyttären pieniä vaatteita. Unohdin voiteeni Miekkoselle, soitin siitä sunnuntaina ja kai mä sen joskus saan takasin, mun lempivoide jota on vaikea Suomesta saada. Pitikin just se sitten jättää, mä niin harvoin mitään tavaroitani unohdan, harmittaa.
Lauantaina menin yhdeltätoista nukkumaan ja nukuinkin sunnuntaihin aamupäivään. Kuittasin siis vähän univelkoja, mutta se sitten kostautui sillä etten viime yönä nukkunut oikeastaan ollenkaan. Tänään aamulla törmäsin Tyttären päiväkodilla kaveriin joka tulikin sitten aamukahville, ei ollakaan pitkään aikaan nähty, kun sen lapset on useamman kuukauden olleet huostassa. Ihana ystäväkin soitti aamulla ja lähdettiin kirpparille pyörimään, löysinkin Tyttärelle viidellä eurolla hyvän talvihaalarin ja Pojalle syksy/kevät takin samalla hinnalla, paitojakin löytyi monin kappalein, kassillinen vaatteita vain 20 eurolla. Miksen mä pyöri tuolla useammin? Säästäisin varmaan omaisuuden, vaikka olenkin aika nirso lasten vaatteiden suhteen yllätyin aika iloisesti että ihan laatutavaraa niin halvalla. Oikein onnistunut päivä siis.
Huomenna on taas KT, onkin paljon tapahtunut puitavaa, ja toivon kovasti että se aika sille isolle, pahalle psykiatrille olisi nyt löytynyt!
Maanantai-musiikkia.. :)
]]>Sitten tähän päivään, eilinen meni vaan projektia hoivaten. On siis treffipäivä, tunnin päästä pitäisi Miekkonen tavata, tulee hakemaan. Kovasti kuulosti siltä että alkoholinhuuruista iltaa odottaa ja pettyi kun sanoin etten tiedä tekeekö itsellä niin mieli, kun en ole niin viinaanmenevää tyyppiä. Mutta onneksi ystävä kehotti ilmoittamaan jos haluan verukkeella lähteä paikalta. Jännittää siis ihan vietävästi mitä tapahtuu, mitään känniapinaa en kyllä meinaa lähteä hoitamaan, vaikka pakko myöntää että pari lasia viiniä tekis terää, ainakin näin etukäteen. Harmi kun ei tullu varattua sellasta, kaapissa on vaan snapseja ja liköörejä, mutta niihin en taida silti koskea. Huh, oikein mahassa kiertää ja kädet tärisee, toivottavasti ei ainakaan paniikkikohtaus iske, ei tekis kovin selväpäistä vaikutusta, vaikka käy toki hyvin tekosyystä poistua paikalta.
Vähän preppausta..
]]>Puhuttiin Miekkosen kanssa puhelimessa ja alustavasti sovittiin tapaaminen perjantaille, vielä on siis muutama päivä aikaa muuttaa mieli. Toivon että se sen peruisi ettei mun tarvisi, tiedän etten kuitenkaan siihen pysty ja vaikka väkipakolla raahaan itseni tapaamiseen. Miekkonen kyllä ihan muuten kuulostaa aika hyvältä tapaukselta, huumorintajua löytyy ja puhuminen on helppoa. Kuten ystävälleni sanoin, näyttää paperilla hyvältä.
Eilinen oli ihan hyvä päivä, kävin ystävän kanssa kaupoilla ja syömässä, töistä ei nyt oikein tule mitään kun kuolemantapaus kummittelee takaraivossa. Illalla soittelin Ukolle ja sen kanssa puhuminenkin piristi ihanasti, ostin sille farkut alesta, näin sieluni silmin miten hyvältä sen peppu niissä näyttää. On siis tunne-elämä vähän solmussa, ostelen "eksälle" vaatteita samalla kun pohdin pitäisikö lähteä toisen kanssa treffeille. Huhheijaa, ei mikään ihme tän kaiken keskellä se mitä tänään tapahtui.
Olin siis aamupäivällä ulos, asioita hoitamaan ja ystävää tapaamaan, pakkasin käsilaukun, laitoin kengät jalkaan. Kun piti lähteä ovesta ulos huomasin että kädet ja jalat tärisee, sydän hakkaa ja hiki valuu. Paniikkikohtaus iski siis päälle, tai oli kehittynyt valmistelujen aikana, mä jännitän joka kerta ulos menoa, mutta nyt tapahtui se mitä olen aina odottanut. En pystyny lähtemään ollenkaan ovesta ulos. Pelkkä ajatuskin sai hengen salpautumaan. Soitin sitten (taas kerran) Ukolle, joka sai puhuttua mut sen verran rauhalliseksi että viidentoista minuutin hiljaisen hetken jälkeen sain kasattua itseni ovesta ulos. Vähän pelotti että sama toistuu ulkona, mutta soitin ystävälle ja se rauhoitti vielä lisää.
Ollessamme puistossa istumassa ystävä jonka kanssa olin eilen soitti ja kertoi että veljensä oli saanut aivoverenvuodon ja oli sairaalassa (Pojan isä kuoli tähän). Ennuste kuitenkin kuulosti ihan hyvältä. Oma olo ei. Alkaa väkisinkin ajattelemaan että ei kahta ilman kolmatta. Milloin tapahtuu jotain jatkumoa tähän sattumusten sarjaan.
Kun löysin Pojan isän kotimme lattialta ja toivoa ei paljoa annettu, meni pari päivää ja isäpuoleni löysi oman äitinsä kotoaan kuolleena. Siitä parin päivän päästä miehenikin luisui toisen puolen. Nämä asiat siis tapahtuvat vähintään pareittain, mutta onneksi ystäväni veljen tila kuulostaa hyvältä, aika vahvasti tuntuu siltä että selviää kunnialla.
Mä en enää tiedä että miltä musta pitäis tuntua, alkaa tää elämä muistuttaa liikaa tragikomediaa, ei näin voi käydä kenellekkään koko ajan. Antakaa joku nyt se viikko asumattomalla saarella!!!!
Deathlike Silence - Who's Gonna Bury Me
]]>Viikonloppu meni muuten ihan kivasti, lapsilla oli todella hauskaa sukulaisten huomassa ja mäkin sain jopa levätä, vaikka sitä aluksi epäilin. Koskaan ennen ei sairaudet ole estäneet sukua vaatimasta multa kaikkea, mutta nyt sain siis välillä ihan vaan levätä ja olla. Ehkä tosiaan avoimesti sen myöntäminen että jaksaminen on välillä aika kortilla on saanut nekin tajuamaan että tarvitsen välillä ihan vaan olemista.
Juteltiin torstaina Ukon kanssa puhelimessa, olin taas sille jostain suuttunut ja sanoin että olis kiva jos joku muukin välillä huomioisi sen miten paljon mä teen lasten eteen, ja miten hienoa on että en tän kaiken keskellä ole junan alle hypännyt. Ukko siihen vaan totesi että joka kerta kun jotain kehuu tai kiittää niin mä ammun sen alas vähättelemällä tai en kuule sitä ollenkaan. Tämäkin on siis varmaan ihan totta, harvoin mitään positiivista palautetta olen mistään saanut, itse olen itseäni joutunut kehumaan siihen pisteeseen että muut kuvittelee mun itsetunnon hipovan taivaita. Mutta jos kukaan muu ei kehu niin se on pakko itse tehdä, muuten kai vois luovuttaa ihan kokonaan.
Miekkonenkin tekstailee kovasti ja yrittää tapaamista sopia, mä vaan kun en vielä ole varma että haluanko. Ehkä ens viikonloppuna vois yrittää, nyt kun se vapautui. Lauantaina tosin lupasin lähteä kantikseen katsomaan Tuksun performanssiesitystä. Miekkonen pyysi soittamaan tänä iltana ja kertomaan milloin voitais nähdä ( ei siis olla vielä puhelimessa puhuttu, vain tekstailtu, kun ei lasten aikana puhumisesta tuliskaan mitään). On vaan mieli nyt sen verran maassa ja sydän syrjällään sympatiasta että en tiedä mistään mitään. Haluan vaan että Ukko tulis pitämään sylissä hetken, mitä lupasikin yrittää riippuen töistään. Miekkonen kun ei varmaan tiedä historiastani mitään, enkä siitä ole valmis kertomaan, mutta ehkä ymmärtää mielipahani ystävän puolesta ihan yleisellä tasollakin.
Voikun elämässä ei tapahtuisi koko ajan niin paljon. Viikon jos sais vaan lekotella rannalla ilman puhelinta ja ihmisiä. Lapset voisin ottaa mukaan ja vaan nauttia kiireettömästä yhdessäolosta. Meidänhän olisi mahdollista lähteä sinne Turkkiin porukoitten kanssa, mutta taidan antaa vain Pojan mennä, en itse kestäisi olla niiden kanssa viikkoa "autiolla saarella".
Näihin tunnelmiin maanantai, lisää loppuviikosta.
Grave Digger - The Spell
]]>Tiistaina kävin siis KTlla, tehtiin masennustesti, mutta kuten arvasin niin ei siitä pisteitä ropissut. Paljon kuitenkin kirjotteli sivun laitaan, kun ei mulla voinu edes sitä "kaikki on hyvin"pistettäkään antaa kysymyksissä. "isolle pahalle psykiatrille" ei ollut aikoja vieläkään, joten parin viikon päästä kokeillaan uudestaan. Eniten havahduin kun kysyttiin tulevaisuudesta ja "unelmoinnista". Tajusin että totta tosiaan, siitä on aikaa kun mulla on mitään ajatuksia tulevaan ollut. Enemmänkin menty vaan päivä, välillä tuntikin kerrallaan. Enkä kysyttäessäkään osaa sinne mitään konkreettista sijoittaa.
Unet on jääny taas ihan minimaalisiksi, osittain uuden projektin takia, kun en sitä tulevaa osaa hahmottaa niin yritän väsätä "kaikennytjaheti". Muutenkin säpsähtelen kokoajan hereille ja uneen pääseminen on joka kerta ihan mielettömän vaikeaa. Saattaa selittää kärttyisyyttäkin.
Pitäis lähteä huomenna mun isovanhemmille viikonlopuksi lasten kanssa. En tiedä miten pää kestää kun me otetaan muutenkin mummin kanssa niin paljon yhteen, matriarkka ja musta lammas kohtaa. Rakkaita ovat, mutta välittäminen on kovemmalla kädellä tapahtuvaa. Täytyy vaan toivoa että hengissä selviää, ilman romahduksia. Kai se on pakko huomenna ottaa hetki itsensä kovettamiseen ettei tapahdu niin.
Tyttärellä oli tänään hampilääkäri, käyttäytyi oikein mallikkaasti ja hampaat oli täydelliset helmet. En palauttanut päiväkotiin vaan otin loppupäivän "vapaaksi", käytiin ruokakaupassa ja haettiin Subwaysta välipala, eskarista Poika ja vietettiin lusmupäivä. Väsyttää vaan koko ajan ihan vietävästi ja Tytär on niin ärsyttävä uhmis. Tuntuu että vois nukahtaa seisaalleen, mutta heti kun menee lepoasentoon minkään näkönen tuutilulla ei onnistu. Jos väsymykseen vois kuolla, niin olisin jo aika valmista kauraa.
Altaria - Wrath of a Warchild, kannattaa kokeilla :)
]]>Perjantaina otin ihan iisisti, piti ensin lähteä yhtä bändiä katsomaan kantakuppilaan, mutta uni vei voiton, nukuinkin sitten ihan nätit kymmenen tuntia, arjen valvonta ja stressi otti siis itsensä takaisin. Olisin varmaan nukkunut vielä kauemminkin, mutta kaveri lähetti viestiä ysin hujakoilla että tulee poikansa kanssa vaatteita hakemaan.
Siinä sitten kahviteltiin aamupäivä, vaatteet sain pois nurkista, loput lähtee roskikseen. Iltapäivästä käytiin ystävän kanssa hakemassa synttärisankarille lahjuksia, ja mulle tuli alkossa fiilis että tänään voiskin vetää ihan kunnon nollat päälle. Näinhän siinä sitten kävikin, seura oli niin rento ja mahtava, välillä tietty nousi vähän tunteet pintaan, kun kyse oli kuitenkin ihmisistä jotka on tunteneet mut yli kymmenen vuotta, ja yksi heistä oli paras ystäväni yläasteen kaksi viimeistä luokkaa. Pilkkua kohden muistikuvat heikkeni, jotain sutinaa siinä taisi olla, mutta siihen sellaset jäikin.
Sunnuntaina olo oli oikein rapea, ihan kamala siis. Mitähän muuta voikaan olettaa kun juo virtasia, viiniä, boolia ja valikoiman shotteja. Pää kyllä tuntui hyvin nollatulta. Ukko jäi antamaan ensiapua yöksi ja tänä aamuna olo oli jo siedettävällä tasolla. Huomasin kuitenkin että jostain oli mukaan tarttunut kondomeja ja ne oli mun makkarin lattialla, hämärästi muistan tunkeneeni ne rintsikoihin ja kun otin ne yöllä pois niin olivat varmaan sitten samalla lentäneet tietokoneen alle. pohdin sitten että mahtoiko Ukko ne aamulla huomata ja mitähän sen mielessä pyörii asian tiimoilta, mutta soitin perään ja asista kysyin sekä kerroin eikä se mainittavasti vihaiselta tuntunut, toisaalta kuitenkin se on niin hyvä fiilikset peittämään että mistä minä sitä tietäisin. Näitä asioita sattuu mulle koko ajan, ja vaikka pahalta aina päälle näyttää, niin olen vaan tapahtumarikas persoona.
Tänään oli aamupäivällä kampaaja, tuli hyvä fiilis. Huomenna on taas KT ja Pojan paras kaveri tulee illalla leikkimään.. Siihen siis voimia keräten..
]]>Tällä viikolla ei siis KTlla ole käyntiä ja kyllä huomaa että olo on vähän kärttyisämpi. Eilen kiukuttelin lapsille ja tavaroille koko illan. Sain yhden uuden projektiehdotuksenkin, ja huomiseen mennessä pitäisi päättää otanko sen vastaan, vielä vähän kahden vaiheilla.
Tiistaina oli Pojan vanhempainilta ja sain Ukon lastenvahdiksi kiireittensä keskeltä. Vietettiin jopa sen jälkeen perheilta syöden pizzaa ja rentoutuen. Jäi yöksikin, mitä arvostan ettei heti kiirehtinyt takaisin töihin, vaan oikeasti antoi vähän aikaa mullekin. Samana päivänä kaveri viestitteli kysyäkseen saako antaa numeroni yhdelle miehelle johon tutustuin vähän aikaa sitten. Ensin vähän emmin, mutta eikai siinä pahaa ole, mies oli mukava ja kai mä voin pari kertaa sen nähdä, kunhan vaan pää pysyy kylmänä. Vähän maistan turvallisesti sinkkuelämää. :) Ukko on kuitenkin ykkösenä mun elämässä eikä se siitä näillä näkymin ole muuttumassa mihinkään.
Tänään sitten ollaan miehen kanssa viestitelty, ei ihmeempiä, mutta kyllähän siinä vähän perhoset vatsaan nousee ihan tahtomattakin. Vaikka unohdin miehen olemassaolon sen jälkeen kun tapasin, niin täytyy myöntää että muutaman päivän odottelin yhteydenottoa, kun tiesin kuitenkin että numeroni oli saanut. Vähän outo fiilis. Tänään kävin myös shoppailemassa ja lounaalla ystävän kanssa, teki hyvää eilisen huonon tuulen jälkeen. Vielä kun osaisi päättää ton projektin kohtalon niin kivi vierähtäisi hartioilta johonkin suuntaan.
Kohta pitäisi tulla ystävän penkomaan lapsilleen vaatteita, toivotaan että Tyttären uhmakin vähän helpottais kun tulee muita lapsia paikalle. Lauantaina on hyvän ystävän synttäripippalot ja lapsivapaa viikonloppu muutenkin, mutta niistä raportoin sitten sunnuntaina. :)
]]>Keskiviikkona sadetta uhmaten kävin työkkärissä päivittämässä itseäni taas kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin, sekä hakemassa vielä kouluvarusteita eskarilaiselle. Oli niin paljon asioita mitä muilla oli, ja piti sit Pojallekin hommata.
Torstaina kävin taas KTlla ja ahdistustestin tekeminen oli sen verran kova paikka henkisesti että masennustestiä ei tehty ajanpuutteen takia. Pisteet siinä oli melkein täydet, ja alustavana disgnoosina tarjottiin sitten pitkään jatkunutta traumaperäistä stressitilaa. Sanoi ettei koulutuksensa riitä auttamaan mua, joten parin viikon päästä katsotaan mulle aika joltain pätevämmältä joka saattaa saada musta paremmin selkoa ja laittaa sitten lähetettä oikeaan hoitoon. Lääkkeitä tarjottiin helpottamaan mielentilaa, mutta niihin en siis vieläkään ole valmis turvautumaan. Tosin tää olo alkaa olla pahentunut sen verran että ehkä joudunkin niitä harkitsemaan. Ukon kanssa yritin asiasta puhua, mutta taas mieleni pahoitin, luurin korvaan enkä vastannut enää. Törmäsin aamulla kaupassa kaveriin jota en hetkeen ole nähnyt ja päädyttiinkin sitten kahvitteleen, juoruilemaan ja päivittelemään elämää. Huomasin myös kertoessani alkuviikostani hänelle että olen kadottanu tyystin yhden päivän. Ennenkin unohdellut asioita, mutta ensimmäinen kerta kun oikeasti päivä katoaa kokonaan. Vieläkään en tiedä mikä päivä, blogista luin kyllä ja muistan ne päivät, mutta en vaan saa päässäni niitä kronologiseen järjestykseen. Hieman pelottavaa siis.
Perjantaiaamuna 19-vuotias siskoni ilmestyi oveni taakse yhdeksältä. En sen elämää tässä ala sen enempää ruotia, mutta sen voin sanoa että yllätys kuitenkin. Meni sitten vähän se ihmettelyksi ja huolehtimiseksi, myöhemmin kävin ystävän kanssa kahvilla. Musta on ihanaa että nykyään kun puhun niille enemmän nekin yrittää ymmärtää ja neuvoa. Toisaalta se ärsyttää kun ei ne koskaan voi käsittää, ja mua auttais enemmän vaan kuuntelu kun ratkaisujen etsiminen. Tokihan loogisesti ajateltuna kaikkeen on ratkaisu, mutta sitten kun ne ei voi käsittää miksi mun on niin vaikea vaan noudattaa niitä. Rakastan silti, enkä koskaan voisi sitä sanoa että ärsyttää, kuuntelen ja nyökkäilen vaan. Ystävä käytti kaupassa ja ostin paljon herkkuja, ollaan kuitenkin lasten kanssa viikonloppu yhdessä. Myöhemmin vielä kun lapset oli kotiutuneet yksi vanhimmista kavereistani tuli tyttärensä ja vauvamahansa kanssa kylään. Sitäkään en ole pitkään aikaan nähnyt kunnolla muuten kuin taksin ratin takana ilmaiskyytejä antaessaan. Meillä meni teininä välit kunnolla poikki, tyhmistä, silloin tietty isoista, syistä. Toivon kyllä että nyt nähtäisiin enemmän, on kuitenkin ollut sen verran rakas ystävä joskus.Sekä pystyin vihdoin oikeati valottamaan mun tuntoja ja haluja Ukolle. Ystävä sai tajuamaan että ei Ukkokaan voi tietää mitä mä tarvin just nyt jos en sitä tee sille selväksi. Nyt toivon että sekin vihdoin kuunteli, eikä vain kuullut. Vaikea vielä pukea kaikkea järkeviksi lauseiksi, mutta toivon että jotain sekin osaisi lukea rivien välistä. Onhan se kuitenkin aina paikalla ja linjan päässä kun sitä olen tarvinnut. Sanoi kuitenkin tajuavansa että käyn nyt läpi erittäin synkkiä ja rankkoja asioita, ja että mun mielitilat vahtelee rajusti sen takia, mutta eihän se tosiaan voi tietää mitä tehdä, jos mä en kerro. Ja kun se kertominen ja avun pyytäminen on just ne vaikeimmat asiat. Kaikista eniten kuitenkin haluan sen tietää että jos ja kun tulee tilanne etten jaksa enää kantaa omaa maailmaani, voin antaa sen hyvillä mielin toisen harteille hetkeksi ilman että tunnen siitä(kin) syyllisyyttä.
Tänään sitten ollaan oltu koko päivä yhdessä kotona. Tosi ihanaa, ulkona on kökkö keli, ei mitään menoja, tekemistä, stressiä. Vain rakkautta, löhöilyä, herkkuja, piirrettyjä ja paljon halimista.
]]>Sunnuntaina siis iskin ihan pohjalle, ajatukset oli negatiivisia ja ehkä myös vähän tuhoisia. Tarkoituksella en käytä itsetuhoista, koska niin pitkälle en koskaan menisi. Tuhoisa kuvaa ihan tarpeeksi. Ukko vastasi aamulla viestiini kieltävästi, ja soitin sitten päivällä henkisesti sekaisin sille, enkä oikein osaa kuvailla koko päivää muutenkaan, jotenkin ihan sumussa mentiin. Ei vaan jaksanut enää mitään ja olo oli turha ja yhdentekevä. Ukko sitten kehotti nukkumaan ja että puhuttaisiin illalla lisää. Helppohan se on ihmisen, joka nukahtaa sekunnissa sanoa toiselle, joka nukkuu parhaimmillaan neljä tuntia yössä että mene nukkumaan..
Ukko sitten tuli illalla, en jaksanut puhua, enkä edes nousta sängystä, se sitten laittoi lapset nukkumaan ja yritti saada selkoa mun puheista. Vähän vaikea selkeästi tuntojaan purkaa kun ei ne siellä omassa nupissakaan kovin loogisesti enää siinä vaiheessa kulkeneet. Kuitenkin saatiin avattua joitain asioita ja pitkästä aikaa ehkä oikeasti puhuttiinkin joistain asioista. Ukko jäi sitten yöksi, aamulla olin jo aika varma että vaikka sillä olisi joku toinen ei se voi olla vakavaa ainakaan, koska ei Ukko olis muuten yöksi jäänyt eikä aamulla onnistuneesti vongannut. Josta päästäänkin sitten eilisiin tapahtumiin..
Lapsilla oli vapaapäivä, käytiin kaupoilla ja muutenkin vietettiin pitkästä aikaa perhepäivä. Illalla sitten kohtalokas puhelimeni soi, enkä tunnistanut numeroa. Yleensä en niihin vastaa, mutta olo oli sen verran hyvä että päätin riskeerata. Herra x sieltä kuulumisia kyseli, en muista antaneeni numeroani, mutta sellanenhan on nykypäivänä ihan sivuseikka. Kyseli kovasti että olenko kovinkin allapäin tai vihainen ja mitä Ukko oli mulle vastannut syytöksiin. Kerroin sitten että me saatiin juteltua jonkun verran ja ettei mua oikeastaan niin vaivannut tää toinen nainen-juttu. Oli huolissaan ettei vaan olla palattu yhteen, käytti kovin karskeja sanoja Ukosta ja muutenkin ihmetteli tätä meidän kuviota. Sitten sieltä pamahti kysymys "haluatko lähteä joskus treffeille", sanoin ettei taida olla kovin hyvä idea kun kuitenkin pyörii noissa samoissa piireissä Ukon kanssa, enkä muutenkaan halua nyt aloittaa mitään koska en tunne olevani valmis. Ja vähän aikaa haluan kuulostella ollaanko palaamassa takaisin yhteen, kun niin on aina ennenkin tupannut käymään. Tuntuu vähän epäreilulta antaa kenellekään toiveita mistään, ettei sitten tarvi selitellä jos vaikka jokin asia muuttuu. Eikä mun pääkään oikein nyt kestä sellasta, nyt keskityn vaan itseeni ja lapsiin vähän aikaa. Vastaus oli jokseenkin tympeä ja vihamielinen, "tänkö eteen mä nyt sit näin niin paljon vaivaa" ja luuri kiinni.
Tästä jäi vähän maku suuhun, että ehkä tää koko juttu oli vähän paisuteltua, sitä en vaan ymmärrä miksi piti keksiä jotain tollasta, kun kuitenkin jo kerroin että ollaan erottu. Tässä asiassa siis kallistun Ukon totuuteen ettei mitään ole tapahtunut. Tänään sitten soitin ja pyysin anteeksi epäilyjä, jos olisin saman kuullut naiselta en varmasti olisi uskonut, mutta jotenkin miehen suusta se kuulosti uskottavalta. Nyt jäi vähän tyhmä ja helppouskoinen olo. Vaikka Ukkokin sanoi ettei kannata itseään ruoskia, niin mulle se on vaikeaa, kun syyllistän aina itseni kaikesta.
Jos ei muuta, niin ainakin se hyvä seurasi että puhuttiin ihan hyvässä hengessä Ukon kanssa, vähän tosin harmittaa että mun pitää aina lähennellä hermoromahdusta ennenkuin se alkaa ottamaan tosissaan ja kuuntelemaan. Vieläkin siis edetään samalla tavalla, erossa, mutta lopulliseksi tätä ei vielä voi sanoa. Aikaahan meillä toivottavasti on, joten ihan hissuksiin ja pohjaa rakennellen. Suostui jopa lähtevänsä pariterapiaan myöhemmällä ajankohdalla.
Nyt lasten kanssa pizzaa ja nugetteja, Pojan eskari alkoi tänään virallisesti, tehtäväkirjaa esitteli ylpeänä ja on niin innoissaan kun on oikea koululainen. Tyttärellä on jokin kiukkukausi menossa, toista päivää jo paha päivä.. Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Pakko pakottaa itsensä uskomaan jos ei muu auta.
]]>